Kesän voinee nyt sanoa olevan ohi, kun venetsialaiset / kesäkauden päättäjäiset / muinaistulien yö on vietetty. Pörriäisten ja valon määrä siis vähenee, ja muistutammekin kaikkia aktivoijia otsalampun kätevyydestä illan pimetessä! Ja pukeuduthan maastoon värikkäästi, nyt kun metsästyskausi on pääsemässä käyntiin. Alla OHFF-ohjelman viimeisimpiä kuulumisia vauhdikkaan kesän jäljiltä.
- Loppukesän OHFF-puskaralli järjestettiin menneenä viikonloppuna ja samalla juhlistettiin 10-vuotiasta OHFF-ohjelmaa. “Juhlaraketteja” ammuttiin mukavasti: alustavan seurannan mukaan äänessä oli 46 aktivointia 36 eri puskasta, 30 eri operaattorin voimin. Huntteripuolella oli samoin kiitettävästi väkeä: Juhani OH3NSZ workki ahkerimpana yli 100 kusoa eri puskiin. Tulokset prosessoidaan ja palkintoarvonta järjestetään lähiaikoina.
- Olemme ottaneet koekäyttöön uuden kiiltävän lokinlähetyspalvelun osoitteessa https://log.ohff.fi. Jos törmäät sitä käyttäessäsi ongelmiin, ilmoitathan niistä! Näin palvelusta saadaan tehtyä mahdollisimman robusti. Vanha sähköpostimenetelmä on edelleen käytössä rinnalla. Ks. enemmän täältä.
- Viranomaiset ovat asettaneet liikkumisrajoituksia Kaakkois-Suomessa esiintyvän sikaruton vuoksi. Otathan rajoitukset huomioon puska-aktivoinneissasi, mikäli liikut tartunta-alueella. Ajantasaisia tietoja tarjoaa mm. Ruokavirasto.
- Pirkanmaan OHFF-aktiivit järjestävät tapaamisen Tampereen Kintulammin retkeilyalueen (OHFF-1159) Kirkkokiven laavulla sunnuntaina 27.9. klo 10.00 alkaen. P-paikka löytyy tämän linkin avulla ja sieltä on lyhyt kävelymatka laavulle. Tervetuloa!
- Juuri ilmestyneessä Radioamatööri-lehdessä 4/2026 on runsaasti OHFF-asiaa: Pekka OH8NW kirjoittaa yhdessä poikansa kanssa tekemästään talvipeditiosta Perämeren kansallispuistoon (OHFF-0020), ja Juhanin OH2CIP toimittamalla Puskaradio-palstalla ovat tällä kerralla äänessä Pekka, Janne OH2OJA, Jarmo OH2CGU ja Markku OH8UV.
- Puskajahti 2026 -tempaus on täydessä vauhdissa: fokuksena ovat kauan QRT olleet puskat ja 10-vuotiaan OHFF-ohjelman kunniaksi “kymppipuskat”, joiden puskatunnus päättyy numeroon nolla. Muistathan myös hakea niitä awardeja ja arvonimiä, jotka olet workkimisellasi ansainnut! Luettelo on jahtilinkin takana.
- OHFF-karttaa on päivitetty. Jokaisen puskan infolapussa on nyt uusi Google Maps -linkki, joka helpottaa esimerkiksi autolla navigointia, kun lähtee liikkeelle kauempaa (linkin koordinaatit osoittavat ihan vaan puskan keskelle, eli älä odota löytäväsi niistä parkkipaikkaa!). Lisäksi infolapun linkkejä on muutettu niin, että jokainen klikkaus avaa selaimeen uuden välilehden. Kiitos Janne OH2OJA näistä ehdotuksista ja Lasse OH2BAV niiden implementoimisesta.
- Jouni OH3CUF on koodannut palvelun, jolla voit saada OHFF/WWFF-klusterispotit suoraan älypuhelimeesi tai tietokoneesi työpöydälle. Spotteja voi suodattaa omien toiveiden mukaan. Ota siis käyttöön http://ohff-ilmoitukset.cuf.fi/. Muistathan myös Jounin tekemän kuvapalvelun https://cuf.fi/wwffphoto/. Lisää kuvia kaivataan, mm. näiden bulletiinien kuvitukseksi!
- Tämän vuoden uudet OHFF-puskat (200 kpl) on nyt lanseerattu, kun sarjanumerot OHFF-2161 – OHFF-2207 saatiin elokuun aikana listoille. Kiitos puskien ehdottajille ja varsinkin Matille OH7RX, joka database-managerina teki valtavan työn perkaamalla ehdotukset läpi ja lisäämällä ne järjestelmään. Seuraavan kerran uusia puskia voidaan lanseerata vuodenvaihteessa 2026-2027.
- Ulkokelit alkavat nyt viiletä, minkä myötä on hyvä muistuttaa Juhan OH2CUB ylläpitämästä “salonkipuskien” listasta. Ne ovat puskia, jotka voi aktivoida autosta käsin, ja kuka tahansa voi lisätä tietämiään puskia listalle.
- Elokuussa lähetettiin maailmalle 43 OHFF-awardia ja ladattiin WWFF:n tietokantaan yli 100 OHFF-lokia. Kiitos Jukalle OH4MFA, Jarille OH3KRH ja Mikalle OH6WX työstä! Muistathan, että yksi lokimanagerin paikka on auki; olisitko SINÄ kapulan seuraava kantaja?
- Elokuussa toteutui noin 200 aktivointia 157 eri OHFF-puskaan, ainakin 48 eri operaattorin toimesta. Puskia korkattiin 31 kpl. Aktivointien määrällä mitattuna elokuu oli kaikkien aikojen toiseksi vilkkain OHFF-kuukausi.

