OHFF-bulletiini: Maaliskuu 2026

Voisiko lapsiperhe välttää vatsatautiaallon istumalla vain puskassa workkimassa? Tätä on tullut viime päivät mietiskeltyä. Sieltä kun saattaa lunta syödessä myös saada pöpöjä, joten vastaus ei ole aivan yksiselitteinen! Kelit ovat maaliskuun alettua onneksi kuitenkin lämmenneet, joten kevyemmilläkin haalareilla alkaisi pärjätä.

  • Radioamatööri-lehti 1/2026 on julkaistu ja se tarjoaa runsaasti OHFF-aiheista lukemista: Saku OH2NOS kirjoittaa OHFF-ohjelman 10-vuotisesta taipaleesta (juttu on vahingossa jäänyt nimettömäksi), ja Jounin OH4KZM + YL jatkokertomuksen ensimmäinen osa kuvaa eloisasti mitä hurjimpia seikkailuja puskavuodelta 2025. Lehti on luettavissa ilmaiseksi tämän linkin takaa.
  • Juhani OH2CIP ja Joel OH2CBD ovat tarjoutuneet tekemään “taikalanka”- eli EFHW-antennin aloittelevalle radioamatöörille, joka ei kykene sellaista itse valmistamaan (edes ohjeiden kanssa) ja jolla aktivaattoriuran alkaminen jää antennin puuttumisesta kiinni. Tästä ehtoineen tarkemmin erillisessä blogipostauksessa hieman myöhemmin, mutta jo nyt suuri kiitos Juhanille ja Joelille!
  • Kevät kolkuttelee ovelle, ja sen myötä viriävät ajatukset touko-syyskuun “Puskaperjantai”-perinteen henkiin herättelystä. Puskaperjantai-kausi tarvitsee vastuuhenkilön, joka käyttäisi viikoittain muutaman hetken organisointiin, eli lähinnä perjantai-illan aktivoijan löytämiseen ja aktivoinnista tiedottamiseen. Ks. tarkemmin tämän linkin takaa (postauksen jälkiosuudesta) ja ota yhteyttä: ohff.coordinator@gmail.com.
  • Suomen Radioamatööriliiton kesäleiri järjestetään 16.-19.7.2026 Eerikkilän urheiluopistolla Tammelassa. Tarkoituksena on pitää ainakin OHFF-foorumi esityksineen. Onko sinulla ajatuksia muista OHFF-teemaisista ohjelmanumeroista? Olehan pse yhteydessä! (ohff.coordinator@gmail.com)
  • Kun valmistelet OHFF-aktivointia, varmistathan että puska-alueen rajat on määritetty yksiselitteisesti ja että olet ymmärtänyt ne. Jos OHFF-kartan puskakohtaisten linkkien (WWFF, Protected Planet jne.) ja puskan nimen ym. välillä tuntuu olevan ristiriitaa, olethan yhteydessä database-managereihin Mattiin OH7RX ja Lasseen OH2BAV asian selvittämiseksi. ÄLÄ aktivoi kohdetta ennen kuin mahdollinen ristiriita on ratkottu loppuun asti ja karttatiedot on korjattu.
  • Muistathan huolellisuuden aktivointilokin valmistelussa ja lähettämisessä: älä kiirehdi, vaan tarkista ennen lähetystä rauhassa että perustiedot kuten oma kutsusi on oikein, että aktivoinnin päivämäärä ja puskanumero ovat oikein (sekä lokissa että sähköpostin otsikossa), ja niin edelleen. Tarkemmat lokiohjeet ovat perinteisessä paikassa. Tämä on tärkeä kädenojennus vapaaehtoisille lokimanagereillemme.
  • Vuoden vaihduttua käytössämme on WWFF:n sääntöjen mukaisesti jälleen uusi 200 puskan kiintiö. Seuraathan database-managerien Matti OH7RX ja Lasse OH2BAV tiedotuksia ehdotusten vastaanottamisesta.
  • Puskajahti 2025 -tempauksen loputkin automaattisesti myönnettävät awardit on nyt lähetetty niille, joiden sähköpostiosoitteet löysin. Jahdin viimeiset palkinnot arvottiin helmikuun alussa (ks. https://tinyurl.com/puskajahti2025-arvonta) ja odottavat suurelta osin vielä postitusta. Jälleen kerran iso kiitos kaikille osallistujille ja palkintosponsoreille!
  • Helmikuussa toteutui 55 aktivointia 52 eri OHFF-puskaan, 25 eri operaattorin toimesta. Hienosti paukutettu pakkasista huolimatta!
  • Seuraavat 22 operaattoria ovat helmikuun 2026 jälkeen “Puskasissi”-putkessa, eli heillä on mahdollisuus saavuttaa vuoden jokaisena kuukautena tehdystä aktivoinnista myönnettävä awardi: OG3E, OH1CRT, OH1MM, OH2CBD, OH2CGU, OH2CIP, OH2CUB, OH2DJY, OH2HT, OH2NBC, OH2NOS, OH3CUF, OH3KA, OH3KRH, OH3LB, OH4KZM, OH5UM, OH6WX, OH7BD, OH8CRX, OH8NW ja OH8UV.
  • Helmikuussa ladattiin WWFF-tietokantaan 54 OHFF-lokia ja lähetettiin maailmalle 10 OHFF-awardia. Kiitos työstä managereille Jari OH3KRH, Jukka OH4MFA ja Mika OH6WX.
Talvinen näkymä Halimasjärven luonnonsuojelualueelta (OHFF-0268) Tampereella. Kuva: Jouni OH3CUF.
This entry was posted in Uutiset and tagged . Bookmark the permalink.