OHFF-kyselyn 2025 tulokset

Syyskuussa järjestettiin kolmatta vuotta peräkkäin OHFF-kysely, jossa tiedusteltiin näkemyksiä toiminnan nykymenosta ja tulevaisuuden toiveista. Tällä kerralla vastauksia tuli 30 kpl, joista lämmin kiitos!

Kysely oli anonyymi ja sen sensuroimattomaan satoon (yhden kommentin poistin, koska vastaaja saattoi olla tunnistettavissa) voi tutustua tässä PDF-tiedostossa. Alla muutama poiminta.

Edellisvuosien tavoin toiminnan kokonaisuuteen oltiin tyytyväisiä. Aktiivisuustaso on korkea, toiminnassa on yleisesti ottaen tunne yhteisöllisyydestä ja positiivisesta yhdessä tekemisen meiningistä, ja moni kokee menon mukaansa tempaavaksi.

Eräs vastaaja oli jopa sitä mieltä, että “[m]ikään radioamatööritoiminta Suomessa ei taatusti ole näin merkityksellistä yksinään kuin OHFF-toiminta”, mikä on tunnustus koko yhteisöllemme.

Ehdotuksia tulevaksi toiminnaksi ja eri osa-alueiden parantamiseksi saatiin paljon, ja niitä pyritään toteuttamaan ajankäytöllisten ja teknisten mahdollisuuksien rajoissa. Jokainen yhteisön jäsen saa mielellään tarjota kortensa kekoon ideoidensa toteuttamisessa, esimerkiksi tapahtumia järjestämällä.

Juuri esimerkiksi live-tapahtumia nimittäin toivottiin enemmän, sillä ne edistävät OHFF-porukan yhteisöllisyyttä ja tarjoavat uusille kasvoille ja toiminnasta kiinnostuneille helpon mahdollisuuden tulla tutustumaan. Tätä on oma-aloitteisesti toteutettu esimerkiksi Tampereella syyskuisen Kintulammin tapaamisen muodossa nyt kahtena vuonna peräkkäin.

Lisäksi toivottiin mm. selkeämpää prosessia uusien puskien lanseeraukseen ja siitä tiedottamiseen. OHFF-foorumien (Facebook & WhatsApp) viestinnän sävyyn kiinnitettiin myös huomiota: toiveissa on hyvähenkinen meno, josta puuttuisi satunnainen henkilöön kohdistuva piikittely. Ehkä kannattaa siis joskus miettiä kahdesti ennen foorumi-kommentin lähettämistä.

Perjantaipuskat?

Yhtenä käytännön seikkana haluan tässä vielä nostaa esiin perjantaipuskat, jotka lanseerattiin kaudella 2024 ja joita jatkettiin tänä vuonna touko-syyskuun välisenä aikana.

Puskaisäntien lokeissa oli tänä vuonna noin 300 eri OH-kutsua. Sen myötä voi sanoa, että perjantaipuskat toimivat selkeänä OHFF-toiminnan näyteikkunana muun radioamatööriyhteisön suuntaan. Kuinka siis tehdään jatkon suhteen?

Perjantaipuskia halutaan jatkaa selvällä enemmistöllä (vielä selvemmällä kuin vuoden 2024 kyselyssä). Käytännössä halukkaita isäntiä/emäntiä oli kuitenkin loppukesästä vaikea löytää ja isännöintivastuu alkoi keskittyä samoille operaattoreille.

Mielellään näkisin itsekin perinteen jatkuvan, joten heitän palloa jatkon toivojille: jatketaan perjantaipuskia kaudella 2026, jos joku ilmoittautuu vuorokoordinaattoriksi.

Työnkuvana on rekrytoida puskaisäntä/-emäntä viikoittain touko-syyskuun aikana ja tiedottaa tulevasta aktivoinnista suomalaisilla hamifoorumeilla (Facebookin Radioamatöörit-ryhmä, fin-ham-sähköpostiryhmä sekä OHFF-foorumit). Jos halua on, voi mielellään myös pitää hieman tilastoa tähän tyyliin.

Käytännössä työnkuva koostuu siis niistä tehtävistä, joita minä (OH6KZP) olen asian tiimoilta hoitanut. Tällä tavalla vastuu alkaisi kuitenkin jakaantua hieman laajemmalle. QRZ?

This entry was posted in Uutiset and tagged . Bookmark the permalink.