OHFF-aktivointien lokit menevät tietokantaan, josta on louhittavissa monenlaista mielenkiintoista dataa. Siitä voidaan vuorostaan koostaa erilaisia tilastoja. Ne ovat hyödyllisiä, koska niiden tarjoaman kuvan avulla kokonaisuudet hahmottuvat selkeämmin.
Alla on kaikille tilastonörteille tietoa OHFF-kohteista kahdella eri tavalla tarkasteltuna: kohteiden jaottelu maakunnittain ja 1) aktivointikerroittain tai 2) viimeisimmän aktivointivuoden mukaan. Puskia on alkuvuoden 2025 lisäysten jälkeen yhteensä 1943 kpl (välillä OHFF-0001 -> 1961).
Ensimmäisestä taulukosta nähdään, että eniten aktivoimattomia puskia on Lapissa (40 kpl). Lappi on siis hyvää työmaata ahkeralle puska-aktivoijalle, sillä kaksi kolmasosaa (66,7%) kohteista on ollut äänessä korkeintaan kerran.
Vastaavasti puskien “uusiokäyttö” on aktiivisinta Kanta-Hämeessä, Keski-Suomessa ja Uudellamaalla, joissa vain 23% kohteista on ollut äänessä korkeintaan kerran. Satakunta ja Pirkanmaa ovat heti kintereillä.
Puskajahti 2025 tarjoaa bonusarpoja sellaisten kohteiden aktivoimisesta, jotka eivät ole olleet äänessä pitkään aikaan. Alla oleva toinen taulukko antaa osviittaa siitä, missä päin maata sellaisia puskia on erityisen paljon.
Esimerkiksi Pohjanmaa on otollista aluetta: sen puskista vain noin yksi viidesosa (21,9%) on ollut äänessä vuosina 2023-2025. Toisaalta siellä on määrällisesti melko vähän puskia. Muun muassa Kainuu (34,2%) tarjoaa puskien lukumäärän kannalta helpomman työmaan.
Vastaavasti Ahvenanmaalla, Kanta-Hämeessä, Pirkanmaalla, Satakunnassa ja Uudellamaalla tällaiset pitkään uinuneet puskat ovat “kortilla”: kaikista niiden puskista 75-80% on aktivoitu vuoden 2023 alun jälkeen. Mutta kyllä niitä unohtuneita kohteita sieltäkin löytyy. Kannattaa siis etsiä ja hakeutua vanhoihin helmiin, joilla saa uudet ja toisinaan kokeneemmatkin huntterit iloisiksi.


